Itä-Suomen Tullivirkamiesyhdistys juhli 50-vuotista taivaltaan

IMG 36121Kaunis syksyinen ilma oli kuin tilattu syyskuun 26. päivä, Itä-SuomenTullivirkamiesyhdistys juhli tuolloin 50-vuotista taivalta Lappeenrannan Upseerikerholla. Paikalle oli kutsuttu jäsenien lisäksi puheenjohtajat ja sihteerit kautta aikojen, ja olikin hienoa kun saimme paikalle myös yhden perustajajäsenen.

Puheenjohtaja Petri Oikarinen lainasi juhlapuheeseensa pätkiä vanhoista pöytäkirjoista, ajat ovat kovasti 50-vuodessa muuttuneet. Tullivirkamiesyhdistyksen puheenjohtaja Kari Lehtinen kertoi taas tämän päivän puhuttavimmista teemoista ammattiyhdistysliikkeen saralla. Yhdistys halusi muistaa aktiiviisia jäseniä vuosien varrelta ja kukitti heidät suosionosoituksin.

Nautimme yhdessä erittäin maukkaan illallisen ja loppu illan saimme pyörähdellä tanssin pyörteissä bändin viihdyttäessä meitä.

Teksti Heidi Lanu, kuvat Miika Tiainen

 

Itä-Suomen Tullivirkamiesyhdistyksen 50.v juhla Lappeenrannanssa 26.9.2015

Alkukesästä saapui kutsu hieno tää:
Itä-Suomen Tullivirkamiesyhdistys 50-vuotta täyttää.

Syyskuun lopulla oli aika juhlan tuo.
Matkamme siis alkoi mielenkiintoisten kemujen luo...

Päivi autoa ohjasi, hallitusti, hyvin,
vaikka takapenkiltä kuului hihitys ja nauru syvin.

Marjatta ja Irma siellä iloisesti haastelivat vaan,
äänet kirkkaat kiirivät syysmaisemaan.

Minna toimi apuohjaajana tarkkana etupenkillä siellä.
Piti visusti huolta että oltiin oikealla tiellä.

Perillä Lappeenrannassa mentiin hotelliin, nykyaikaiseen, hienoon niin

Kun alkudrinkit hotellihuoneessa jo maisteltiin,
niin oitis päästiin iltajuhlan tunnelmiin...

Kodikas juhlapaikka oli rannalla Saimaan sinisen.
Tervetulotoivotukset loivat tunnelman lämpöisen.

Puheenjohtaja Petri Oikarinen yhdistyksen perustamisesta luennoi,
jo historiallisia ja mielenkiintoisia seikkoja esille toi.

Liiton puheenjohtaja Kari Lehtinen puolestaan loi katsauksen tullin muutoksiin,
jotka myös vaikuttavat virkamiehiin ja –naisiin.

Oli hieno hetki kun perustajajäsenet ja muut aktiivit kukitettiin,
tunnelma nousi kattoon siin.

Maittavan juhlaillallisen jälkeen oli liikunnan aika,
salin täytti tanssi musiikin taika.

Naisväki tanssimisesta piti huolta,
kun joukossamme oli niin vähän tuota miespuolta.

Joukkoon oli lysti hyppien liittyä, ilolla tanssiin alkaa-
kyllä sitten yöllä ramppasikin tuota vanhaa jalkaa.

Ilta jo pimeni, Saimaan aaltoihin kuu heijastuen hohti,
tyytyväisinä lähdimme juhlista yöpaikkaamme kohti.

-Irma Eskola-

IMG 35181IMG 37721IMG 38251
   IMG 36551

     IMG 36121

IMG 39551IMG 37352