Helle helli Pohjanmaalla

Tullivirkamiesliiton liittokokous päätettiin Seinäjoen helteessä 31.5.2013. Itse kokous sujui mukavan viileissä tiloissa Sokos Hotel Lakeudessa, eikä tunteetkaan nousseet kovin kuumiksi, vaikka vilkasta keskustelua käytiinkin. Vuosi 2012 sai päätöksensä: liittokokousedustajat hyväksyivät toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Liittohallituksen esittämä toimintasuunnitelma kuluvalle vuodelle ja alkuvuodelle 2014 hyväksyttiin pienin viilauksen ja tarkennuksin.

Yhdistykset olivat esittäneet aloitteita 9 kappaletta ja liittohallitus oli antanut niihin vastineensa. Aloite- ja vaalivaliokunta yhtyi liittohallituksen näkemyksiin ja kaikkia aloitteita viedään eteenpäin lukuunottamatta aloitetta Rukan toisen lomaosakkeen myynnistä, jonka liittohallitus oli esittänyt hylättäväksi. Ruka on ainoa liiton lomapaikka, johon voi tuoda lemmikkieläimiä, joten kaksi huoneistoa on tarpeen. Lisäksi aika ei ole myynnille sopiva. Liittohallitus kuitenkin tutkailee lomapaikan hankkimista Keski-Suomesta.

Liiton tilintarkastajiksi valittiin Terttu Tähtivaara ja Timo Mehtonen sekä heidän varahenkilöikseen Johanna Riikonen ja Tarja Kokko.

Kokouksen päätteeksi puheenjohtaja Jari Nieminen kiitti kokousosanottajia ja toivotti kaikille hyvää kesää ja rentouttavaa lomaa.