Liittohallituksen kokous 2.10.2018 - Tiedote 19/2018

Yhteistoiminta-asiat


Hallinnon ja järjestöjen puheenjohtajien tapaaminen 1.10.2018

Jari Nieminen osallistui tapaamiseen, jossa käytiin läpi aiemmin hyväksyttyä sopimusta työaikapankin käyttöönotosta. Työaikapankki otettiin käyttöön Kiekussa 1. lokakuuta 2018. Tulliliitto esitti, että työaikapankkiin otettaisiin mukaan VES:in 7 a §:n a kohdan mukaiset lisä- ja ylityökorvaukset. Hallinto totesi, että ko. lisien jättäminen pois sopimuksesta on työnantajalta tietoinen linja, sillä ainakin näin alussa työaikapankki halutaan pitää suppeampana. Asiaa voidaan kuitenkin tarkastella uudelleen noin vuoden päästä, kun on saatu käytännön kokemuksia työaikapankista.

Tapaamisessa käytiin keskustelua myös itärajalla työskentelevien venäjän kielen kielitaitolisästä, jota ei henkilöjärjestön käsityksen mukaan ole tarkistettu moneen vuoteen. Ilmeni kuitenkin, että lisiä on edellisen kerran tarkasteltu vuonna 2016.

Osalla työntekijöistä ei vielä ole käytössään älypuhelimia, vaikka työtehtävissä niistä olisi paljon hyötyä. Liitto esitti vanhojen puhelimien korvaamista älypuhelimilla, mutta toistaiseksi sellaisen saa vain siinä tapauksessa, että esimies katsoo älypuhelimen tarpeen johtuvan työstä. Nyt kun työajan seurannassa on siirrytty käyttämään Kiekua, myös mobiilileimaus älypuhelimella on mahdollista. Perinteisen puhelimen haltijat eivät kuitenkaan voi tehdä näin ja se on herättänyt keskustelua eriarvoisuudesta.

Materiaalihallinnon johtoryhmä

Materiaalihallinnon johtoryhmä on toiminut Tullissa melkein 5 vuotta. Johtoryhmä käsittelee ja hyväksyy Tullin vuosittaisen materiaalihallinnon vastuulla olevien investointien investointisuunnitelman sekä käsittelee Tullin toimitilahankkeiden etenemistä.  Lisäksi johtoryhmä tekee tarvittaessa linjaukset hankittavista hyödykkeistä ja palveluista. Henkilöstöjärjestöjen yhteiseksi edustajaksi on jossain yhteydessä nimetty Tulliliiton edustaja, joka ei kuitenkaan ole jakanut mitään materiaalia muiden henkilöstöjärjestöjen edustajille. Saatuaan tiedon johtoryhmän toiminnasta Tullivirkamiesliitto esitti siihen omaa edustajaansa. Työantaja ei kuitenkaan tähän suostunut ja jatkossa henkilöstöjärjestöjen edustuksesta materiaalihallinnon johtoryhmässä tulee kiertävä.

Johtokeskuksen kehittäminen

Tullin johtokeskuksen, eli JOKEn kehittämisestä on tehty esitys, jota esiteltiin henkilöjärjestöille 3.10. ja joka käsitellään Tullin johtoryhmässä 8.10.2018. Työryhmän suunnitelmissa on, että täytäntöönpanon valmistelu alkaisi heti käsittelyn jälkeen ja muutos toteutettaisiin vaiheittain 31.3.2019 mennessä. Selvitystyössä mm. määritellään henkilöiden tehtävät yksityiskohtaisesti. Tullivirkamiesliiton liittohallitus totesi, että selvitystyössä tulee selvittää myös henkilöstövaikutukset ja määrittää tehtävien ohella niiden tehtävänkuvat ja vaativuustasot. Jos johtokeskuksen kehittäminen etenee 8.10.2018 pidettävän Tullin johtoryhmäkäsittelyn jälkeen, niin asiasta pidetään henkilöstöjärjestöjen kanssa vielä erikseen yt-kokous.

Toimiva työyhteisö - välineitä esimiestyöhön

Tullissa järjestetään esimiehille ja luottamusmiehille tarkoitettu työsuojelukoulutus ”Toimiva työyhteisö - välineitä esimiestyöhön” kuutena eri päivänä. Luottamusmiehille tarkoitettu koulutus 19.11. osuu päällekkäin Tullivirkamiesliiton yhteistoimintapäivän kanssa, mikä tarkoittaa, että liiton luottamusmiehet eivät pääse koulutukseen. Liitto onkin esittänyt työnantajalle koulutuspäivän siirtoa.

VES-asiat

Palkkatyöryhmä ja palkkatiimi

Palkkatyöryhmän kokouksissa 17.9. ja 1.10. käsiteltiin soveltamisohjeen ja tehtäväluetteloon tulevia muutoksia, jotka sovittiin tehtäviksi virkaehtosopimuksen virastoerän kohdentamiseen liittyvissä neuvotteluissa. Tulos- ja kehityskeskustelut käydään jatkossa kahtena erillisenä keskusteluna, tavoitekeskustelut 1.11-31.1 ja osaamiskeskustelu 1.4-31.5. Tavoitekeskustelu sisältää sekä pakollisia että valinnaisia osioita.

Yleis- ja järjestelyvaraerien käyttäytymisestä todettiin, että yleiskorotus ei vähennä takuuosaa. Virastokohtainen järjestelyvaraerä vähentää takuuosaa. Kylmänalueen lisä luetaan mukaan takuuosaan, joten sen euromäärä vähenee kuten takuuosankin poiketen kuitenkin siten, että työnantajan päätöksenä tehdyn mukaisesti henkilökohtaisen palkanosan, vaativuustason tai olosuhdelisän nousu ei vähennä kylmänalueen lisän määrää.

Tehtäväluetteloon tuli joitain muutoksia. Vaativuustasoa viisi ei ole enää tehtäväluettelossa ja tasot kuusi ja seitsemän on yhdistetty. Seuraavien tehtävien kuvaus on päivitetty vastaamaan ves-ratkaisua: tutkintasihteeri taso 9, elto-tutkija tasot 14 ja 15 sekä tutkinnanjohtaja tason 18 toimenkuva vakavan rikollisuuden torjunnassa. Tehtäväluettelosta on poistettu seuraavat tehtävät: työaika-asiantuntija, veroreskontran maksujenkäsittelijä, matka-asioiden hoitaja ja asiakasneuvoja/netti-ilmoittautumisen tuki. Tullivirkamiesliitto pyysi selvittämään elto-tutkijoiden tasojen 14 ja 15 välisiä eroja. Tasolla 15 tehtävät ovat vaativampia, pitkäkestoisempia ja laaja-alaisempia kuin tasolla 14 ja tasolla 15 niihin liittyy myös erikoistuminen ja kansainvälisyys. Päivitetty soveltamisohje tulee voimaan 1.10.2018.

Kaikille luottamusmiehille tarkoitetussa palkkatiimissä 28.9.2018 käytiin läpi tavoitekeskustelun periaatteita.

Liiton välittämät elokuvaliput

Tullivirkamiesliiton jäsenyhdistykset voivat tilata liiton yhteyshenkilöltä Leena Lehdolta edullisia Finnkinon elokuvalippuja edelleen jäsenille välitettäväksi. Lipun hinta on tällä hetkellä 9,50 euroa. Yhdistykset voivat kompensoida lippujen hintaa haluamallaan summalla.
Aikaisemmin toimitetuissa elokuvalipuissa, joiden käyttöaika umpeutuu 31.12.2018 on ilmennyt ongelmia. Joissain tapauksissa lipulla ei ole voinut maksaa netissä ja muutamassa tapauksessa myös kassalla lipulla maksaminen ei ole onnistunut. Syynä tähän on ollut, että yhdessä toimituserässä eräpäiväksi lippuun on kirjautunut vuoden viimeinen päivä, vaikka tietojärjestelmässä eräpäivä on ollut aiempi päivämäärä. Jos kassalla maksaessa ilmenee ongelmia, osta lippu normaalihinnalla ja ota yhteyttä Finnkinoon saadaksesi korvaavat liput.

Kansainväliset asiat

NTO:n kokoukseen Tanskassa Aarhusissa 24.-25. syyskuuta osallistuivat Rainer Lindholm ja Jari Nieminen. Jari Nieminen selosti osanottajamaiden kuulumisia. Tanskan tullin pääpaikka on siirretty Kööpenhaminasta Aarhusiin. Tanskan tulli on jälleen itsenäinen oltuaan muutamia vuosia paikallisen verohallinnon yhteydessä. Tullin pääjohtaja on Charlotte Møller. Tanskan tullin henkilöstömäärä on nyt 680 ja tavoitteena on nostaa se tuhanteen. Pelkästään Britannian brexitin takia henkilöstöä pitäisi kasvattaa 50:llä. Tanskan tulli tekee muiden pohjoismaiden kanssa yhteistyötä mm. koulutuksessa ja koiratoiminnassa. Islannin tulli on saanut lisättyä henkilömääräänsä 123 henkilöön ja rekrytoiduista enemmistö on ollut naisia. Palkkaukseen Islannissa tuli kesäkuussa 4,5 prosentin korotus. Työaikaa Islannissa on lyhennetty 40 tunnista 36 tuntiin ja osa-aikatyö ei ole mahdollista. Ruotsissa poliittisella vaikuttamisella Ruotsiin tulliin on saatu lisää määrärahaa ja yhteensä 3 palkankorotusta, joiden vaikutus on yhteensä 6,5 prosenttia. Norjassa tullin henkilöstö on saanut 2,8 prosentin korotuksen ja 1,25 prosentin korotus on vielä tulossa. Norjan tullilla on tiukka kulukuuri, joka on käsittänyt mm. ylityökieltoja sekä halvempien tavaroiden ja työvälineiden hankkimista.  Norjan tullin henkilöstömäärä on pienentynyt 100 hengellä.

JUKOn kummitoiminta

Liittohallituksen kokouksen jälkeen Lakimiesliiton Kirsi Venäläinen kertoi JUKOn kummitoiminnasta. Kummitoiminta käynnistyi v. 1994, jolloin julkisen sektorin uusien palkkausjärjestelmän kehittämistyö alkoi ja liittojen luottamusmiehet tarvitsivat tukea tässä työssä. JUKOn kummien tehtävänä on mm. paikallisen neuvottelutoiminnan koordinointi delegointivirastojen pääluottamusmiesten kanssa, niihin liittyvien luottamusmiessopimusten tarkistaminen JUKOn linjausten mukaisiksi, luottamusmiesten neuvominen ongelmatilanteissa, yhdyslinkkinä toimiminen valtion neuvottelukunnan ja virastojen luottamusmiesten välillä, yhteisten keskustelu- ja tiedotustilaisuuksien järjestäminen ja yhteydenpito JUKOn muihin liittoihin. Organisaatiomuutoksissa kummi neuvoo pääluottamusmiehiä yhteistoiminta- ja muissa neuvotteluissa ja toimii tiedonvälittäjänä viraston ja pääluottamusmiehen välillä. Tullivirkamiesliitossa yhteydenotot JUKOn kummiin tapahtuvat aina pääluottamusmiehen tai liiton puheenjohtajan kautta, eli ongelmatilanteissa luottamusmiehet keskustelevat ensin asiasta alueluottamusmiehen kanssa, joka tarvittaessa keskustelee pää- tai varapääluottamusmiehen kanssa. Pääluottamusmies tai liiton puheenjohtaja ottaa tarvittaessa yhteyttä kummiin lisä- tai jatkoselvitystä varten.

Tullivirkamiesliiton yhteistoimintapäivä 19.11.2018

Tullivirkamiesliiton yhteistoimintapäivä järjestetään 19.11.2018 Danske Bankin auditoriossa Helsingissä. Päiville on kutsuttu kustakin yhdistyksestä kaksi yt-toimijaa sekä liittohallituksen varsinaiset ja varajäsenet, liiton pääluottamusmies, taloudenhoitaja ja sihteeri. Todettiin, että varattu tila mahdollistaa vielä muutaman osallistujan lisää ja päätettiin lähettää kutsu myös kaikille luottamusmiehille nopealla ilmoittautumisaikataululla (10.10. mennessä). Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

TVML:n liittohallituksen seuraavat kokoukset

•    8. marraskuuta 2018
•    13. joulukuuta 2018

Tiedustelut:
Puheenjohtaja Jari Nieminen jariolavi.nieminen@gmail.com tai gsm 040 332 6739